maanantai 21. maaliskuuta 2016

Osallistujamäärä tuplaantui viime vuodesta

Järjestyksessään kahdeksas Tosi-Hisu kilpailtiin Tampereen pääkaupungissa Hervannassa. Tosi-Hisu rantautui jo toista kertaa Hervannan korpimetsiin, mutta tällä kertaa radat suuntautuivat Ruskon erämaan sijaan kohti pohjoisia viljelysmaita. Rasteja viedessään ratamestarit havaitsivat, että kilpailupäivän keli tulee olemaan erittäin nopea, kun hanki kantoi paikoin jopa nastalenkkarin alla. Samalla todettiin myös, että tulipas tehtyä hyvät radat ilman yhtäkään maastoontutustumiskäyntiä. Ainoastaan yksi rasti oli kärsinyt viimeaikaisista metsänhoidollisista toimenpiteistä niin, että pihkalta tuoksuvien mäntyrankojen keskellä oleva rastipaikka oli vaikea saavuttaa ilman suksiakin. Tästä maaston muuttumisesta ei onneksi ollut haittaa kartan suhteen, sillä pullautuskartta on juuri sopivan epätarkka tosihisutarkoituksiin.

Sunnuntaiaamu koitti pilvisenä mutta juuri sopivan lämpöisenä. Ennakkoon taistoon oli ilmoittautunut neljä (4) nälkäistä miestä. Paikan päällä tehtiin kuitenkin jälki-ilmoittautumisennätys (fakta tarkistamatta), kun mukaan erittäin kovatasoiseen kilpailuun tahtoi vielä kaksi miestä lisää. Näytti siltä, että valitettavasti jo kolmannen kerran peräkkäin Tosi-Hisun naisten sarja jäisi ilman voittajaa. Hävetkää naiset.
Ennen starttia kilpavarustelu kävi totuttuun tapaan kuumana. Lintulaudalla ja hissijojoon kiinnitetyllä leimausvälineellä voittaa karttamuovillista ja taskuun sijoitettua kynää kantavaa hiihtäjää jopa puoli minuuttia joka rastilla, kuulemma. Madshus valikoitui sukseksi, koska sillä tehtiin edellisen päivän maastohiihdon maailmancupissa ehdottoman vakuuttavia tuloksia. Toisaalta Fischer on aina varma valinta.

Katsojaystävälliseksi kilpailun teki se, että kaikilla ennakkoon ilmoittautuneilla oli mukanaan gps-seurantalaite. Paukusta lähdettiin kolmeen eri suuntaan. Paras reitinvalinta oli lähteä lähtöviivalta katsottuna suuntaan 180 astetta. Tätä valintaa lähti ennakkoluulottomana toteuttamaan kilpailun ensikertalainen Henri Määttä, joka oli kärkikahinoissa mukana vielä 2. rastilla. Tämän jälkeen havainnot hänestä vähenivät gps-laitteen puuttumisen vuoksi.
Kaikki muut kilpailijat suoriutuivat ensimmäisistä rasteista mallikkaasti paitsi Lauri Kahila. Pienen suuntavirheen vuoksi järjestäjät erehtyivät luulemaan, että Lauri oli jättämässä leikin kesken ennen ensimmäistäkään rastia. Tämä oli onneksi harhaluulo, ja kaikki kilpailijat pysyivät kisassa mukana.

Väliaika- ja televisiorastina toimi rasti numero 3, josta kilpailuohjeissakin varoiteltiin. Mäntyrankaa oli pitkittäin ja poikittain kilpailijoiden reitillä. Nopein reitinvalinta tälle rastille kulki Särkijärven jäätä pitkin, ja syntyneitä eroja kurottiin umpeen. Kärjessä rastille suksiaan nosteli Severi Kymäläinen, joka kommentoi: "Rasti on väärässä paikassa." Hetikohta Kymäläisen perässä rastille kömpi Heikki Virekunnas, joka sai rastipisteen haasteellisuuden vuoksi näköhavainnon kärkimenijästä. Myös Anton Kuukka pääsi rastille lähes ongelmitta, mutta noin minuuttia ennen starttia mukaan ilmoittautuneella Mikko Haikosella oli suuria vaikeuksia. Kilpailussa oli sallittua käyttää kaukoleimausta, mutta edes sauvanmitta ei riittänyt Hailelle. "Ei oo sokeiden laji tää Tosi-Hisu", Haile kiroili tunnustellessaan koodia hiihtohanskallaan. Myös Lauri Kahila saapui rastille, ja kuvausryhmä sai ottaa pihkantuoksuisen rastilipun mukaansa.

Väliaikarastien välissä oli muutama metsärasti, jotka tuottivat ainoastaan Tosi-Hisuun kuuluvia vaikeuksia, eli ei mitään mainittavaa. Kilpailun toinen ja viimeinen väliaikarasti oli Tour de Ski -henkeä noudatteleva laskettelurinteen korkein kohta -rasti. Hervannan Alppien 59 metrin nousumäärä ei hyydyttänyt kilpailijoiden menoa. Kärjessä rastille saapui yhä kilpailua johtava Severi Kymäläinen, ja toisena KANKO-sarjaan siirtynyt Henri Määttä. Tämän jälkeen kuvausryhmällä olikin jo kiire vastaanottamaan voittajaa viimeiselle rastille, joten Heikki Virekunnaksen viivasuoraan hissiuraa pitkin huomattavalla nopeudella kulkeva gps-seuranta herätti kysymyksiä, joihin ei saatu vedenpitäviä kuvatodisteita. Voimme vain uskoa tai olla uskomatta kilpailijan omaa kertomusta, jolla ei toki ole mitään väliä, sillä hissin käyttöä ei oltu missään nimessä kielletty.

Voittajaksi selviytyi Severi Kymäläinen, joka uusi voittonsa vuodelta 2014. Toisena maaliviivan ylitti Heikki Virekunnas vartin verran voittajan jälkeen, ja kolmanneksi ylsi Anton Kuukka. Sekä Kuukka että Tosi-Hisun ensikertalainen Henri Määttä kehuivat laskettelurinteen nousua, mistä ratamestarit olivat erittäin tyytyväisiä hykerreltyään ratojensa helmeä jo kaksi vuorokautta, heti ratojen valmistumisesta saakka.
Kun jälki-ilmoittautuneet Määttä ja Haikonen siirtyivät kumpikin kilpailun aikana KANKO-sarjaan (selityksiä kuultiin totuttuun tapaan, yhteisenä molemmilla liian pitkät sukset sekä muut puutteet varustuksessa. Kilpailun järjestäjät eivät ota kantaa tähän, eikä varsinkaan siihen, että viimeisimmät kilpailuohjeet julkaistiin hyvissä ajoin yli tuntia ennen starttia.), Lauri Kahila selviytyi miesten sarjan neljänneksi. Lauri kommentoi kilpailua: "Hullu keli. Välillä piti laskea tahallaan puita päin ettei kuole."

KANKO-sarjassa käytiin kova kilpailu, jonka voittajaksi selviytyi 8 minuutin erolla kahden sakon mies Mikko Haikonen. Voitto on Haikoselle ensimmäinen, muttei toivottavasti viimeinen.

Järjestäjät kiittävät kaikkia osallistuneita sekä niitä, jotka aikoivat kyllä osallistua mutta tekosyyt. Osallistujamäärä kasvoi viime vuodesta 100 %, toivottavasti trendi jatkuu ensi vuonna. Kuvia julkaisemme myöhemmin, sillä kamera on tällä hetkellä purkamattomana Sveitsissä.

Sanni ja Suvi

sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Tulokset 2016

Miehet 11,6 km
1. Severi Kymäläinen 1.29:33
2. Heikki Virekunnas  1.44:06    +14:33
3. Anton Kuukka        1.59:54    +30:21
4. Lauri Kahila            2.15:34    +46:01

KANKO
1. Mikko Haikonen     2.14:04  + 2*40:00     = 3.34:04
2. Henri Määttä           1.42:04  + 3*40:00     = 3.42:04    +8:00

lauantai 12. maaliskuuta 2016

Lisäohjeita päivän kilpailuun ja lähtöajat

Vielä muutama lisäohje VIII Tosi-Hisuun:

- Aiemmista ohjeista poiketen järvien jäällä hiihtäminen on sallittua omalla vastuulla. Viimeiseltä rastilta maaliin tullessa on noudatettava erityistä varovaisuutta avannon läheisyydessä. Avanto on merkitty lippusiimalla, jonka sisäpuolelle meno on ehdottomasti kielletty.

- Kilpailussa on käytössä GPS-seuranta. Mikäli kilpailija haluaa osallistua seurantaan, hänellä tulee olla mukanaan täyteen ladattu Windows- tai Android-puhelin. Lisätietoja seurannasta osoitteesta http://gps.virekunnas.fi.

- Eilen rasteja viedessä metsässä oli paikoin jopa hankikanto. Järjestäjät ennustavat nopeaa keliä tällekin päivälle.

- Rastin koodi 33 läheisyydessä on tehty uusia hakkuita, jotka eivät toki näkyisi pullautuskartassa muutenkaan. Alue on pieni, mutta hankala edetä.

Lähtöajat:
11.00 Lauri Kahila
11.00 Vacant
11.00 Heikki Virekunnas
11.00 Severi Kymäläinen
11.00 Anton Kuukka


Järjestäjät toivottavat mukavaa kisapäivää kaikille!

torstai 10. maaliskuuta 2016

KILPAILUOHJEET

VIII Tosi-Hisu Sunnuntaina 13.3.2016Kilpailussa noudatetaan Suomen Suunnistusliiton kilpailusääntöjä ja näitä järjestäjän ohjeita:

Kilpailukartta
Pullautuskartta 03/2016. Kartan koko A4. Kilpailukarttoja ei kerätä maalissa.
Maasto
Kilpailumaasto on vaihteleva ja vaativa, osittain huonokulkuinen hämäläismaasto. Korkeuserot vaihtelevat maaston sisällä suuresti, välillä on jyrkkiäkin nousuja, välillä taas aivan tasaista. Kulkukelpoisuus ja lumen syvyys vaihtelevat suuresti. Teitä, hiihtolatuja sekä polkuja riittää ja ne ovat kunnoltaan sekä nopeudeltaan hyvin vaihtelevia. Myös rakennettua ympäristöä löytyy kilpailukartalta. Suolijärven ympäri kierävän latupohjan kiertosuunta on myötäpäivään, joten jos kuljette latua vastakkaiseen suuntaan, on erityisen tärkeää huomioida vastaantuleva liikenne.

Kielletyt alueet
Tontit ovat kiellettyjä alueita, ja ne on merkitty karttaan oliivinvihreällä. Myös kilpailukartan halkovat VT 9 sekä Hervannan valtaväylä ovat kiellettyjä. Nämä tiet on sallittua ylittää tai alittaa vain virallisia ylitys- tai alituspaikkoja pitkin (suojatiet, yli- ja alikulut). Kielletyille alueille meneminen johtaa kilpailijan hylkäämiseen. Kaikkia kilpailumaaston kiellettyjä alueita valvotaan, ja sääntöjä rikkonut kilpailija hylätään. Järvien jäällä hiihtäminen on kielletty.
Kilpailukeskus
Kilpailukeskuksena toimii Suolijärven maja, osoite Suolijärvenkatu 5, 33720 Tampere. Opastusta ei ole.

Rastit ja leimausjärjestelmä
Rasteilla on rastilippu, johon on merkitty rastikoodina toimiva tunnus. Mallirasti on nähtävissä kilpailukeskuksessa. Leimaus tapahtuu kirjaamalla rastin tunnus ylös kilpailijan valitsemalla tavalla. Leimat tarkistetaan maaliintulon jälkeen. Rastit on kierrettävä merkityssä järjestyksessä.

Juoma- ja ensiapupaikat
Juomapaikkoja ei ole järjestäjän puolesta. Ensiapupiste sijaitsee Tampereen yliopistollisessa keskussairaalassa. Matkaa autotietä pitkin on noin 10km.

Lähtö ja lähtöluettelot
Kaikkien sarjojen yhteislähtö on klo 11.00. Lähtöpaikka on kilpailukeskuksen välittömässä läheisyydessä. Järjestäjä toivoo kilpailijoiden olevan paikalla viimeistään klo 10.50.  Lähtöluettelot ilmestyvät kilpailusivuille lauantain aikana.

Kilpailunumerot ja rastinmääritteet
Kilpailunumeroita ei ole järjestäjän puolesta, mutta oma numero on ehdottoman suotava. Kilpailunumeroa ei saa taittaa. Kilpailunumero kiinnitetään oikeaan reiteen omin hakaneuloin. Rastinmääritteitä ei ole, eikä niille ole varattu kiinnitystarvikkeita.
Järjestäjä ei varaa ylimääräisiä lintulautoja ja karttamuoveja, vaan kilpailija ottaa itse halutessaan tarvittavat kartankiinnitys- ja suojausvälineet mukaan.

Lähdön toiminta
Kilpailijat kutsutaan muutama minuutti ennen lähtölaukausta lähtöviivalle. Kilpailukartat jaetaan väärin päin käännettynä telineisiin ja kartan saa kääntää järjestäjän merkistä 20sek ennen lähtöä. Kun kaikki on valmista, antaa järjestäjä lähtömerkin, jonka jälkeen on kilpailijoilla lupa lähteä metsään. Matkaa K-pisteelle on 0m.
Sarjat, ratapituudet ja rastien lukumäärät
Sarjat       Matka(km)  Rasteja
H               11,6km         10kpl
D                8,3km          6kpl

KANKO-sarjan erityisohjeet
KANKO-sarjan kilpailija saa lähdöstä kartan johon on merkitty kaikki maastoon sijoitetut rastit. Kilpailija kiertää haluamansa rastit haluamassaan järjestyksessä. Maalissa kilpailija saa itselleen loppuajan johon lisätään 40 minuutin sakko jokaista käymätöntä rastia kohden.

Ilmottautuminen
Ilmottautuminen mielellään ennakkoon osoitteeseen sanni.kymalainen(at)suomi24.fi lauantaihin klo 23.59 mennessä. Ilmottautuminen paikan päällä myös mahdollista klo 10.50 saakka, ja kaikille jälki-ilmoittautuneille riittää kartta.

Maali
Maaliin saavutaan viitoittamatonta loppusuoraa pitkin. Sijat ratkaistaan maaliviivalla. Maalituomarin sana on laki. Tiukat tilanteet ratkaistaan maalikamerakuvasta. Kilpailijat saavat tutustua maalisuoraan ennen lähtöä. Maaliintulon jälkeen kilpailija jatkaa leimantarkastukseen, jossa leimat tarkastetaan. Epäselvät suoritukset hylätään lähes poikkeuksetta. Maali suljetaan sunnuntaina, kun järjestäjä ei enää jaksa järjestää.

Keskeyttäminen
Keskeyttäneiden kilpailijoiden on ilmoittauduttava järjestäjälle välittömästi jollain keinolla.

Pesu ja pukeutuminen
Peseytyminen omatoimisesti omalla vastuulla. Pukeutuminen vapaaehtoista, mutta suotavaa. Kilpailukeskuksen välittömässä läheisyydessä on Suolijärven maja, jossa on pukeutumistilaa. Järjestäjä ei vastaa pukuhuoneiden aukiolosta. Paikalla on myös avanto, jossa voi peseytyä.

Kilpailun erityisohjeet
TosiHisu on hiihtosuunnistuskilpailu, jossa edetään hiihtäen. Sukset on pidettävä jalassa koko kilpailun ajan. Ilman suksia etenevä kilpailija hylätään automaattisesti. Maastossa on valvonta.
Erityistä varovaisuutta kilpailijoilta pyydetään jyrkänteiden läheisyydessä. Kilpailijat kilpailevat omalla vastuulla, eikä heitä ole vakuutettu järjestäjän toimesta.

Lopuksi haluamme toivottaa kaikille onnistunutta kilpailua ja antoisia elämyksiä tämänvuotisen Tosi-Hisun parissa!

Kilpailunjohtajat Suvi ja Sanni

keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

KILPAILUKUTSU VIII TOSI-HISU

VIII Tosi-Hisu 13.3.2016 Hervannan Suolijärvellä

Sarjat ja matkat (tarkat matkat myöhemmin):
M 10km
N 8km
Kanko 0-100 km

Osallistumismaksu:
ennakkoilmottautuminen 1€
paikan päällä 2€

Ilmottautuminen:
Mielellään ennakkoon sähköpostilla osoitteeseen sanni.kymalainen@suomi24.fi torstaihin 10.3.2016 klo 23.59 mennessä. Ilmoittautuminen on mahdollista myös paikan päällä korotetuin osallistumismaksuin.

Kilpailukeskus:
Suolijärven maja, Suolijärvenkatu 33720 Hervanta
Opastusta ei ole.

Pysäköinti:
Suolijärven uimarannan parkkipaikalla.

Lähdöt:
Kaikkien sarjojen yhteislähtö klo 11.00

Kartta:
Kilpailussa käytetään pullautuskarttaa 03/2016.

Leimaus:
Oma kynä ja rasteilla koodit jotka kirjataan ylös.
Harjoitus- ja kilpailukieltoalue:
Harjoitus- ja kilpailukielto kattaa Suolijärven ja Ruskon alueet. Alueella on kielletty tosihisuharjoittelu sukset jalassa kartan kanssa 13.3.2016 saakka. Hiihtäminen huollettuja latuja pitkin, juokseminen sekä suunnistaminen ilman suksia on sallittu.

Maasto:
Hervannan ulkoilu- ja korpimaastot sekä rakennettu ympäristö. Maastossa sekä ajettuja latuja että tampattuja polkuja, mutta myös koskematonta hankea.

Pukeutuminen ja pesu:
Pukeutuminen Suolijärven majan pukuhuoneissa, mikäli ne ovat tapahtuman aikana auki. Järjestäjä ei vastaa tästä. Pesumahdollisuus myös avannossa.

Toimihenkilöt:
Kilpailunjohtaja: Sanni Kymäläinen ja Suvi Harju
Ratamestari: Sanni Kymäläinen ja Suvi Harju
Tulospalvelu: Sanni Kymäläinen ja Suvi Harju