sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Pääsarjoissa huikeata draamaa!

Miesten kilpailussa yhteensä neljä ukkoa ryntäsi metsää lähtölaukauksen saattelemana. Jo ensimmäinen rasti tuotti ongelmia Anton Kuukan sortuessa pahaan koukkuun ja näin pudoten kärkitaistosta jo heti alussa, seuraavksi joukosta tipahti Eero Kahila, todennäköisesti hänen fysiikkansa ei tänään ollut kärkimiesen tasolla. Matkaa jatkoivat kärjessä Aleksi Niemi ja Severi Kymäläinen. Vaikka maastotarkkailijan mukaan miesten välillä oli vitosvälillä 20s eroa, miehet tulivat peräkkäin ensimmäiseen väliaikapisteeseen n.15min kohdalla. Kuukka seurasi vielä iskuetäisyydellä 1,04 kärkeä perässä kun taas Kahila oli jäänyt jo 8min. Tämän jälkeen seurasi pitkä odotus jonka jälkee miehet saapuivat yleisö rasti(väli)lle n.60min kohdalla, jossa tarjottiin järven ylitystä tai kiertoa. Kumpikaan ei kuitenkaan vielä uskaltanut järveä ylittää kehotuksista huolimatta. Tässä vaiheessa Kymäläinen oli onnistunut karkaamaan Niemeltä, ja eroa miesten välillä oli 1,10. Kymäläinen oli irtiotostaan riemastuneena jo niin varma voitostaan että huusi kuvaajalle tänään olevan hänen päivänsä. Yli-itsevarmuus kuitenkkin kostautui jo heti seuraavalle rastille jota Kymäläinen pummasi toista minuuttia, minkä seurauksena Niemi sai hänet jälleen kiinni. Kaksikko eteni loppulenkin toiseksi viimeiselle saakka yhdessä minkä jälkeen Niemi löysi koneestaan vielä yhden vaihteen ja onnistui jättämään Kymäläistä n.10s. Kuitenkin jälleen kehotuksista huolimatta Niemi päätti valita viimeiselle rastille järven kiertävän reitin valinnan, tällöin Kymäläinen näki viimeisen mahdollisuutensa tulleen ja hyökkäsi järven jälle. Tämä osittautui oikeaksi valinnaksi sillä Kymäläinen saapui viimeiselle rastille jopa  reilu 10s ennen Niemeä. Tässä vaiheessa peli oli jo pelattu mutta Kymäläinen kiskoi silti loppusuoran mäen niin kovaa että kuvaajakaan ei pysynyt perässä, ja eroksi miesten välille muodostui lopulta n.1min 20s. Kuukka ja Kahila sortuivat useisiin virheisiin ja molemmilla jalkakin painoi sen verran, että eroa kärkeen tuli Kuukalle n.30min ja Kahilalle 1h.
Voiton tuonut viritys
                                     
Kärkikolmikko
                                       

Naisten sarjaan starttasivat Sanni Kymäläinen ja Suvi Harju, jostakin syystä, mahdollisesti vahingossa molemmat tiputtivat suksensa ja sauvansa heti alussa eivätkä huomanneet tätä ennen kuin tulivat maaliin. Tämä tietenkin johti molempien hylkäykseen ja ensimmäiseen kertaan historiassa kun naisten sarjaan ei saatu yhtään hyväksyttyä maaliintulijaa.
Naiset eivät huomanneet että sukset jäivät auton viereen.

Kanko-sarjaan starttasi urhoolisesti Lauri Kahila, kuka vanhan liiton miehenä ei suostunut lepsuilemaan ja ottamaan suksiaan pois jalasta. Kahila vieraili seitsemällä rastilla aikaan 35min. Tähän lisättynä aikasakot puuttuvista rasteista Kahilan ajaksi muodostui kunnioitettava 12h35min. Kanko-sarjan kohtaloa saatiin jännittää loppuun asti, sillä Lauri pelkäsi Eeron vievän voiton hänen nenänsä edestä jättämällä muutaman rastin väliin ja näin liittymällä itsekin Kanko-sarjaan. Eero kuitenkin selvitti ratansa loppuun asti hyväksytysti, joten Lauri pääsi juhlimaan voittoaan kera palkintosuklaalevyn.

VI Tosi-Hisu oli siis menestys kilpauilullisesti kuin myös taloudellisesti. Loppukirjanpidon jälkeen varmistui että järjestäjä teki kilpailusta voittoa jopa 4,30e+pari suklaalevyä jotka jäivät yli naisten sarjan palkinnoista.
Tulkoon taantuma, mutta Tosi-Hisu porskuttaa!


1 kommentti:

  1. Hienoa avoimuutta järjestäjältä julkistaa talouslukuja heti kisan jälkeen.

    VastaaPoista